etusivulle
Majaniemen tila
Majaniemen tila sijaitsee Pirkanmaalla, Ylöjärven kaupungin (vuoden 2006 loppuun asti Viljakkalan kunnan) Karhen kylässä Karhejärven rannalla. Viljakkalan kirkolle on matkaa 12 km, kaupungin keskustaan 27 km ja Tampereelle 40 km.

Tilan päätuotantosuunta on lypsykarjatalous. Tilalla on 20 ayrshire-lehmää sekä nuorkarja. Tilan peltopinta-ala on 36 ha,josta 14 ha vuokrattua ja 22 ha omaa. Metsäpinta-ala on 74 ha ja joutomaata 30 ha.

Tila on kuulunut isännän suvulle vuodesta 1907, jolloin nykyisen isännän isovanhemmat, Aatu Richard ja Linda Juulia Teiskonlahti, muuttivat tänne Juupajoelta. Vuonna 1950 tila siirtyi Erkki, Esko ja Linda Teiskonlahdelle, jotka viljelivät vuoteen 1977. Nykyinen isäntä on Antti Teiskonlahti. Perheeseen kuuluvat vaimo Heli sekä lapset Terhi (s.1981), Riku (s.1984) ja Kirsi (s. 1992). Terhi valmistui ympäristötekniikan diplomi-insinööriksi helmikuussa 2010. Riku opiskelee Tampereen yliopistossa tiedotusoppia ja Kirsi Tampereen klassillisessa lukiossa.
Heli osallistui laatujärjestelmäkoulutukseen vuosina 2000-2001. Laatukäsikirja laadittiin alkuvuodesta 2001 ja se auditoitiin 26.4.2001. Laatujärjestelmän vuosiauditoinnin on tehnyt Tuomo Oikkonen ProAgria Pirkanmaan Maaseutukeskuksesta 24.3.2005. Tilan toimintaperiaatteena on tuottaa laadukkaita tuotteita eettiset, ympäristönsuojelulliset sekä työterveys- ja turvallisuusnäkökohdat huomioiden.

Tila sai Walter Ehrströmin säätiön myöntämän kultaisen Walter Ehrström- mitalin 24.4.2002. Maito-Pirkka antoi viimeisimpinä töinään 30-vuotislaatupalkinnon, hopeiset kermakko ja sokerikko, 28.3.2007.
Tila ja Karhen kylää
Tilakeskus luoteesta kuvattuna